Tässä näkymä pesuhuoneesta ja tuossa suihkuhuoneessa oli lattiakaivon tukos pari viikkoa sitten. Uskon, että DUWO:ssa tuntevat minut jo nimeltä kun niin usein olen soittanut sinne, mutta aina on jotakin korjattavaa.
Keittiössä on pitkä tiskipöytä ja molemmissa päissä on hellanlevyt. Uunia ei ole ollenkaan, mutta mikro kyllä löytyy.
Uilenhof on meidän pihapiirin tuntumassa oleva siirtolapuutarha.
Tämä herra on yhtenä jäsenenä siirtolapuutarhatouhussa. Yhteensä jäseniä on 20 ja jokaisella on oma palsta viljeltävänä. Vanhempi herra esitteli minulle koko alueen ja kertoi, että hän on istuttanut puutarhaan aprikoosi-, mantelipuita. Siellä on erilaisia ruusuja, viinirypäreitä ja erilajikkeita mansiikkaa ym.
Hänellä on ankkoja ja niitä kuvatessani omistaja tuli kysymään, että haluanko tulla kuvaamaan ankkoja lähempää. Halusinhan minä ja niin hän kertoi mitä viljelee palstallaan.
Kun menin lähemmäksi ankat rupesivat kaakattamaan. Yläkuvassa taustalla näkyy kanankoppi, mutta kanat pysyivät visusti sisällä. Kanoja on kaksi ja joka päivä tulee yksi muna.
Yliopisto on valmistautunut joulunviettoon.
Yliopiston logo iltavalaistuksessa.
Hirvi vai poro. Näyttää enemmän porolta.
Kuutamo ja ohi lentävä kone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti